Parempaa laatua, mutta pienemmillä kustannuksilla?

Author

Tapio Rossi

Tapio Rossi

I'm working for Sales team in People Cloud. Please don't hesitate to contact.

ICT-alan osaajapula on osaltaan johtanut siihen, että tekijöitä etsitään monenlaisin keinoin ja tälle markkinalle on myös kasvanut monenlaisia toimijoita. Alan erityisosaamiselle on kova kysyntä ja työnantajat kilpailevat parhaista tekijöistä. Rekrytoinnissa mukana on headhuntereita, mutta ulkoistuksesta ja alihankintatöistä puhuttaessa välikäsien määrä on monesti kasvanut jo täysin tarpeettomiin mittasuhteisiin – jokainen näistä välikäsistä ottaa nimittäin oman osuutensa.

Tyypillisessä skenaariossa yritys A:n tuotekehitystiimissä huomataan projektiluontoinen tarve esimerkiksi data-analytiikan ja tekoälyn osaajalle. Ilmoitus tavallisissa työnhakukanavissa ei käy, sillä tarve on heti eikä kenelläkään ole aikaa ryhtyä viikkojen rekrytointiprosessiin ja satojen laaduttomien hakemusten selailuun. Päädytään kilpailuttamaan muutamia tunnettuja konsulttifirmoja ja ilmoittamaan suljetuilla alustoilla. Tämäkin vie edelleen aikaa, tunteja ja päiviä joka on pois jonkun varsinaisista työtehtävistä. Täytyy pohtia, mitä itseasiassa tarvitaan, kuinka pitkäksi aikaa, mitä siitä ollaan valmiita maksamaan ja millaisia toimia esimerkiksi sopimuspaperit ja työnohjaus vaativat. Palkataan ehkä headhunter, joka lupaa nopeaa toimintaa, mutta toimittaa huttua. Rahaa palaa. Alihankkijat käyttävät omia verkostojaan ja alihankkijoitaan, jotka edelleen kyselevät voisiko jonkin tehtäväalueen hoitaa heidän kontaktoima itsenäinen freelancer. Sopimusten tekoon harkitaan omaa konsulttia. Jossain vaiheessa tekijä löytyy, mutta yritys A ei edelleenkään tiedä menikö kaikki ihan putkeen ja kannattiko koko juttu. Tuurilla ne laivatkin seilaavat?

Tämä kaikki vaiva ja rahanmeno ei suinkaan ole laadun tae. Huippuosaajan löytäminen tiimiin ei tarkoita, että prosessissa täytyy varata rahaa useille eri konsulteille. Se ei ole lainkaan järkevää, se on oikeastaan silkkaa resurssien hukkaa.

Helpointa on, kun on yksi taho jolle voi soittaa, kun ilmenee tarve työllistää firman ulkopuolelta joku. Tai ei tarvitse edes soittaa, voi vain täyttää haun tiedot netissä silloin kun se itselle parhaiten sopii. Muutaman päivän päästä puhelin jo soikin ja sähköpostiin kilahtaa muutaman erittäin potentiaalisen tekijän esittelyt. Valitset sopivimman, käsket hänet töihin ja joku muu hoitaa paperihommat. Täydellistä, mutta mahdotonta?

Tällainen yllä kuvattu kevyt prosessi on mahdollinen People Cloudin kanssa. Meidän verkostomme kattaa alihankkijat ja freelancerit, jotka tunnemme ja tiedämme. Lähetämme hakunne eteenpäin vain relevanteille toimijoille ja tarkistamme aina kandidaattien taustat. Esimerkiksi ohjelmisto-osaamisen yhteydessä teetämme juuri teidän tarpeisiinne sopivat osaamistestit, koska haluamme tarjota asiakkaillemme parasta laatua. Te teette sopimuksen vain meidän kanssamme ja me hoidamme muut paperityöt. Me kannamme kaikki ulkoistusprosessin vastuut puolestasi ja sinä voit keskittyä omaan työhösi.

Kustannustehokkuus kasvaa, kun turhat välikädet leikataan pois. Ulkoistaminen on oikeasti helppoa ja vaivatonta. Vanha KISS-periaate toimii, mutta uudella tavalla: Keep It Simple Smart.

Thank You!

The form was sent successfully. We will publish your Talent asap, but latest within two working days.

Meanwhile, if you have any questions, please contact us at express@peoplecloudpro.com.

Thank You!

The form was sent successfully. We will be in touch in no time!

Meanwhile, if you have any questions, please contact us at express@peoplecloudpro.com